LeoVegas on saanut oman pelin ja sen kunniaksi sivustolla mm. arvotaan 15 000 euroa!

2018-04-24

Yggrasil on tuottanut uuden pelin nimeltään Royal Family. Se on tehty yksinoikeudella LeoVegas -sivustoa varten. Tämä peli ansaitsee siksi juhlavan vastaanoton ja LeoVegas -sivustolla järjestetään siksi kolme viikkoa kestävät juhlat. Niiden aikana saa hyödynnettyä etuja kolmella eri tavalla. Yksi niistä on osallistuminen arvontoihin, joissa arvotaan 15 pelaajalle jokaiselle 1000 euroa. Joka sunnuntai on tiedossa ilmaisia kierroksia, kun kirjautuu oikeaan peliin oikeaan aikaan. Lisäksi voi suorittaa tehtäviä, kun pelaa sivuston Originals -teemaan kuuluvia pelejä eli sivuston omia uniikkeja pelejä. Juhlaviikkojen ensimmäinen viikko alkoi eilen klo 13. Arpoja voi aloittaa jo keräämään ja ensimmäinen arvonta suoritetaan tämän viikon jälkeen.

Kolme viikkoa ja kolmenlaisia etuja

Tämä, seuraava ja sitä seuraava viikko ovat LeoVegas -sivustolla juhlien aikaa. Se tarkoittaa etujen hyödyntämistä kolmella eri tavalla. Yksi niistä on arvonta, jollainen suoritetaan jokaisen viikon päätteeksi. Arpoja kerätään siten, että pelataan sivuston pelejä. Kun pelaa 100 euron edestä, saa yhden arvan. Niitä voi hankkia päivässä jopa 10 kappaletta. Arvoinnoissa arvotaan 15 kappaletta 1000 euron voittoja.

Toinen juhlimiskeino on se, että suorittaa sivuston antamia tehtäviä. Ne liittyvät sivuston Originals -teeman peleihin eli peleihin, joita ei voi pelata missään muualla kuin LeoVegas -sivustolla. Kolmas etu liittyy ilmaisiin kierroksiin. Niitä saa kun kirjautuu sunnuntaisin sivustolle ja menee pelaamaan päivän peliä. Kellon pitää olla silloin 12–16 välillä. Ensimmäisenä sunnuntaina 29.4. tämä peli on nimeltään Scruffy Duck. Seuraavana sunnuntaina se on nimeltään Witchcraft Academy. Viimeisenä sunnuntaina päästään pelaamaan ilmaiseksi koko juhlien syynä olevaa peliä nimeltään Royal Family.

Royal Family yksinoikeudella LeoVegas -sivustolla

Royal Family on uusi Yggrasil- tuottajan peli. Peli on tehty vain LeoVegas -sivuston pelaajia varten. Pelin nimikin jo viittaa siihen, että sen teemana on kuninkaallinen perhe. Pelissä voi voittaa jopa kolmella eri tavalla ilmaisia kierroksia. Nyt niiden päälle niitä saa vielä sunnuntaina 13.5. kello 12–16 välisenä aikana. Sitä varten pitää tietysti olla LeoVegasin jäsen, jotta pääsee kirjautumaan sivustolle pelaamaan tätä peliä. Pääset rekisteröitymään ja kirjautumaan sivustolla nopeasti, kun klikkaat tässä alla olevaa kuvaa. Pelin pelaaminen on mukavaa ajanvietettä ja siinä luvataan voittoja myös liimautuvien Wild -merkkien kautta. Pelin palautusprosentti lupaa myös paljon voittoja voitettavaksi.

LeoVegas_uusi_peli_juhlat_ja_tarjouksia_15_000