Suomen rahapelaamisen synty ja kehitys

2022-02-09

Suomalaisten rahapeli-into ei ole syntynyt yhdessä yössä, vaan kyseessä on vuosien saatossa kerätyn kokemuksen ja teknologisen kehityksen tulos. Siihen, miksi rahapelaaminen on niin suosittua vaikuttaa taasen monet tekijät. Suomalaiset ovat tunnetusti teknologisesti lahjakkaita, yhteiskunta on kehittynyttä ja sen myötä suomalaisilla on rahaa käyttää myös vapaa-ajan huveihin.

Historia itsessään kertoo omaa kieltään rahapelaamisesta. Ensimmäiset rahapelit pelattiin Suomessa jo 1600-luvulla. Se kuitenkin kiellettiin pitkäksi ajaksi sen moraalittomuuden takia ja tapa heräsi henkiin uudestaan 1800-luvun lopulla. Tuolloin suosituin pelimuoto oli kaikenlaiset arvonnat ja lotto.

Siirtyi valtion alaisuuteen 1920-luvulla

Nykyisen monopolin ensiaskeleet koettiin 1920-luvulla, jolloin rahapelaaminen valjastettiin valtion hallintaan, millä pyrittiin kitkemään epärehelliset toimijat alalta ja yhtenäistämään sääntöjä. Ensimmäinen luvallinen rahapeli järjestettiin vuonna 1926. Veikkaus päätettiin  muodostaa vuonna 1940, vain pari vuotta Rahapeliyhdistys RAY:n muodostamisen jälkeen.

Rahapelaaminen oli RAY:n ja Veikkauksen omistuksessa siitä eteenpäin. RAY hoiti peliautomaatteja ja kasinopelejä, kun taas Veikkauksen työsarkaan kuului vedonlyönti, lotto ja muut arpajaiset. Toisen maailmansodan jälkeen rahapelaaminen alkoi herätä eloon ympäri maailmaa ja sen vaikutukset nähtiin myös Suomessa.

Esimerkiksi 1970-luvulla suomalaiset pääsivät ensimmäisen kerran kokeilemaan ruletin pelaamista ja samalla tarjontaan lisättiin yhä kansainvälisempiä peliautomaatteja. Ihka ensimmäisenä rahapeliautomaattina Suomessa kuitenkin toimi pajatso, aina 1920-luvulta eteenpäin.

Blackjack esiteltiin pelureille vuonna 1982. Rahapelihistorian toinen merkittävä merkkipaalu nähtiin vuonna 1991, jolloin Suomen ensimmäinen kivijalkakasino, Casino Ray, avasi ovensa. Se suljettiin kuitenkin vuonna 2004 ja Helsingin ainoana kasinona pelaajia alkoi palvella Rautatientorin laidalla sijaitseva Grand Casino.

Nettipelaamisen synty

RAY oli myös ensimmäisen mannersuomalaisen nettikasinon julkaisija. Se tapahtui vuonna 2010. Vuonna 2016 Veikkaus, Ray ja vuonna 2001 perustettu Fintoto yhdistettiin yhden katon alle ja muodostui nykyinen Veikkaus Oyj. Nettipelaaminen on edelleen suuri osa Veikkauksen toimintaa, joskin markkinoille on ilmestynyt runsas määrä myös ulkomaisia sivustoja.

Varsinkin 2010-luku on ollut kirjavaa aikaa nettikasinoiden julkaisun johdosta. Sen aikana nähtiin nimittäin kymmenien, jopa satojen, uusien rahapelipaikkojen synty. Uusimpana listalla ovat pikakasinot, joista voit lukea lisää sivustolta uudet-pikakasinot-fi.com/.

Modernin suomalaisen pelaajan poikkileikkaus

Lähes jokainen suomalainen pelaa rahapelejä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimuksen mukaan 78 prosenttia yli 15-vuotiaista suomalaisista sanoo pelaavansa jotain rahapeliä kerran vuodessa.

Joukkoon kuuluu yleisesti pelatut lotto ja jokeri sekä raaputusarvat. Ne ovat yhtä lailla Suomen suosituimpia rahapelejä, joita seuraavat kolikkopelit. Suomalaiset pelaavat eniten ravintoloista, kaupoista, huoltoasemilta ja pelisaleista löytyviä automaattipelejä, mutta niiden lukumäärää on vähennetty melkein puolella vuodesta 2019 lähtien.

Keskimäärin suomalainen käyttää pelaamiseen noin 10 euroa viikossa. Se on yksi suurimmista rahamääristä maailmassa. He myös häviävät rahapeleihin eniten rahaa verrattuna muihin Pohjoismaihin. Peliongelmaiset kattavat noin kolmen prosentin verran kaikista pelaajista, joka on melko sama kuin muissakin Pohjoismaissa.